fbpx

Me

Olemme siskokset, joiden intohimona on auttaa ihmisiä pysähtymään, hellittämään ja voimaan paremmin.

Lumia Welnessin tarina

Unelmamme omasta Hyvinvointistudiosta oli ollut ajatuksissamme ja puheissamme jo pitkään. Vuosia sitten edessämme oli myös maantieteellisiä haasteita; Sini asui Kanariansaarilla, Piia perheensä kanssa Jyvässeudulla. Parisen vuotta sitten Sini kotiutui miehensä kanssa Rovaniemelle ja unelmat jatkoivat elämistään. Kevättalvella 2022 ryhdyimme tositoimiin unelmamme eteen. Monien vaiheiden jälkeen Piia muutti perheineen Rovaniemelle kesällä 2022 ja uusi studio avasi ovensa Rovakadulla saman vuoden syksyllä.


Piian polku h
yvinvoinnin pariin alkoi yli vuosikymmen sitten huolella omasta jaksamisesta ja jatkuvasta stressin tunteesta. Selkäoireita, pitkäaikaisia uniongelmia ja liiallista elämän suorittamista. Pilates ja jooga ovat auttaneet hallitsemaan selkäkipuja ja pitäneet kehon vahvana ja toimintakykyisenä. Kokeiltuaan lukuisia menetelmiä stressin ja unettomuuden helpottamiseksi- käännettyään kaikki kivet- jäljelle jäi mindfulnessista tuttu hyväksyminen ja myötätuntoisuus omaa itseä kohtaan. Mindfulnessmenetelmästä onkin ollut ratkaisevan suuri tuki elämän myrskyissä. Myös läheisten terveyshuolet ovat saaneet pohtimaan ihmisen aivohyvinvointia ja jatkuvan stressin nakertavaa vaikutusta ihmisen terveyteen. Lisäksi aiempi vuosien terapiatyö on ollut suureksi hyödyksi Piian omalla hyvinvointipolulla.


Sinin mindfulness- ja joogaharjoittelu alkoi reilu vuosikymmen sitten, tosin se ei aluksi ollut säännöllistä. Nuorempana oli vaikea pysähtyä oman itse äärelle ja elämä oli melkoista suorittamista ja sairastelukierteitä.

Terveysongelmat johtivatkin alanvaihtoon opettajan töistä liikunta-alalle, ja myöhemmin muuttoon Kanariansaarille. Näiden vuosien aikana Sinille on kertynyt monipuolinen kokemus liikunta- ja hyvinvointialalta sekä Suomesta että ulkomailta. Hän on opiskellut, valmentanut, ja ohjannut ryhmäliikuntaa sekä opettanut joogaa yrittäjänä Suomessa ja Kanarialla. Sinin mielenkiinto on vuosien saatossa siirtynyt enemmän pehmeisiin lajeihin, erityisesti joogaan ja mielen hyvinvointiin. Nyt Sini voi paremmin kuin koskaan, ja mindfulness ja jooga ovat nykyisin tärkeimpiä keinoja mielen ja kehon hyvinvointiin.

Me uskomme, että ihmisen hyvinvointi koostuu lukuisista pienistä ja luonnollisista asioista, jotka nykyihmisellä usein unohtuu ja jää suorittamisen jalkoihin. Jokainen voi omilla ajatuksillaan ja arjen pienillä valinnoillaan tehdä elämästään parempaa.

Omasta hyvinvoinnistaan huolehtiminen on rakkauden teko itseään kohtaan. Uskomme, että tyyneys ja onni löytyy jokaisen sisältä, kun uskaltautuu pysähtymään, hellittämään ja olemaan läsnä itselleen ja muille.

Piia Mustikkamaa-Jokelainen

Piia Mustikkamaa-Jokelainen

Olen Piia, liikunnan ja hyvinvoinnin ammattilainen. Koulutukseltani olen liikuntatieteiden maisteri sivuaineina terveys-ja kasvatustiede. Jatkokoulutukseni liittyvät hyvinvointiin sisältäen mattopilatesta, joogaa, mindfulnessia, univalmennusta sekä syvärentoutusmenetelmiä.

Olen toiminut yli kaksikymmentä vuotta yläkoulun liikunnan-ja terveystiedon opettajana Jyväskylässä ja ohessa ohjannut erilaisia ryhmäliikuntoja sekä rentoutusryhmiä. Viimeisen vuosikymmenen sydäntäni lähellä ovat olleet erityisesti rauhalliset kehon-ja mielenhuoltoryhmät.

 

Haluan auttaa ihmisiä voimaan paremmin, löytämään lempeitä keinoja sekä kehon oireiden että stressin hallintaan jakamalla niitä oppeja ja kokemuksia, joita minulle on matkan varrella karttunut. Uskon, että pitkä opettajakokemukseni nuorten ja aikuisten parissa näkyy toisen ihmisen aidossa ja välittävässä kohtaamisessa ja värittää lempeällä tavalla sekä univalmennuksia, syvärentoutushoitoja että kehon-ja mielen huoltokursseja. Ohjaustyylini on lempeän tehokas- kaikessa olemisessani välittyy ilo- elämää ei kannata ottaa liian vakavasti!

 

Toivon, että Sinä olet itsellesi armollinen.

Koulutus

The Danielle Collins Face Yoga Method Teacher 2023

Univalmentaja 2022
Vinyasa Yoga Teacher RYT® 200h 2021
Sertifioitu Brain Relief®-kouluttaja 2021

Sertifioitu Brain Relief® -hoitaja 2020

Mindfulness-ja tunnetaitovalmentaja 2019
Mattopilatesohjaaja 2018
Liikuntatieteiden maisteri 1999

Sini Mustikkamaa-Kelly

Heippa, olen Sini. Olen koulutukseltani aineenopettaja ja personal trainer. Olen jatkokouluttautunut joogaopettajaksi (hatha ja vinyasa) ja mindfulness- ja meditaatio-ohjaajaksi. Lisäksi vuosien varrella on kertynyt paljon lyhyempiä liikunta-alan koulutuksia ja kursseja. Olen ollut liikunta- ja hyvinvointialalla noin 10 vuotta, ja työskennellyt yrittäjänä sekä Suomessa että ulkomailla. Muutin Rovaniemelle Kanarialta pari vuotta sitten. Osalle olenkin varmasti jo tuttu kasvo, sillä myös täällä olen valmentanut ja ohjannut ryhmäliikuntaa sekä joogaa useammassakin paikassa.

Viime vuosien aikana jooga ja Mindfulness ovat tulleet enemmän ja enemmän lähemmäksi sydäntä. Olen kiinnostunut ihmisen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, psykologiasta, kehon ja mielen yhteydestä – kaiken kaikkiaan siitä, miten me voisimme parantaa hyvinvointiamme ja elää täydempää, terveempää ja onnellisempaa elämää tässä ja nyt. Haluan parhaani mukaan jakaa Mindfulness-harjoittelun ja joogan oppeja muillekin, ja auttaa ihmisiä voimaan paremmin.

 
Uskon, että jokainen tarvitsee pysähtymistä, lempeyttä itseään kohtaan, ja ihan jokainen ansaitsee voida hyvin. 

Koulutus

Vinyasa Yoga Teacher RYT® 300 2023
Sertifioitu Auvo® -hoitaja
Vinyasa Yoga Teacher RYT® 200h 2021 
Meditation and Mindfulness Teacher 2020 
Hathajoogaopettaja 200h 2017 
Personal Trainer 2015 
Kuntosaliohjaaja 2014 
Hyvinvointivalmentaja 2014
Uskontotieteiden maisteri (psykologian ja uskonnon aineenopettaja)